Väki tanssi niin uskomattoman keveästi, vieläpä vanhatkin. Luottavaisessa lujassa syleilyssä kiertelivät he ympäri, miehet ja naiset, pitäen toisistansa kiinni voimakkain, ahavoitunein, litteiksi painetuin käsin mistä vain. Hitaat, vanhat torpparit pyörähtelivät piippunysä hampaissa ja tyyni iloisuus säteillen silmistä; vaimot kiisivät ympäri hiljaisin, juhlallisin katsannoin; — tänään oli kuin nuoruudenpäivä; herrasväki piti aina huolen siitä, että joku oli kotona hoitamassa heidän taloaan ja lapsiaan sinä päivänä.
Tuomari tuli hiukan kärsimättömäksi. Gunvor ei tullut sinne. Hän ja Svein olivat alituisesti liikkeellä; ja kun hän ei tanssinut, kulki hän väen parissa, puheli kaikkien kanssa ja piti huolta kestityksestä.
Mutta kun hän toisen kerran, tarjosi Hesekielille kätensä tanssiin, katsoi tuomari ihmetellen Elina-rouvaan. Hän itse istui ja ajatteli, uskaltaako lähteä pyytämään häntä.
Elina-rouva huomasi hänen katseensa. "He ovat kasvaneet yksissä", sanoi hän; "siihen aikaan ei ollut ketään, joka olisi tanssinut polskaa niin hyvin kuin he!… Hänen isoisänsä se hävitti tynnyrin kultaa… ja hänen isänsä täytyi lähteä tien toisella puolella olevasta vanhasta sukutalosta. Sitten hupeni tanssi vähiin!"
Kaikki töytäsivät yhteen kasaan katselemaan tanssia, tekemättä itselleen selväksi, miksi jokainen liike täytti heidät sellaisella mielihyvällä.
Falck siirtyi hiukan eteenpäin nähdäksensä paremmin. Ei ollut ketään muita tanssivia. Gunvorilla oli tumma villaleninki ja höllästi sidottu punainen silkkisaali hartioilla; veri oli noussut poskille, silmät olivat hiukan alas luotuina. Falck ei voinut käsittää niiden ilmettä. Hänen täytyi ihmetellä Hesekielin kaunista vartaloa ja jäntevää notkeutta, mutta hämmästyi katsellessaan häntä kasvoihin. Tavallinen, raskasmielinen ilme oli poissa, tiheät, miltei aina rypistetyt kulmakarvat olivat hiljaa ja jättivät vapaaksi katseen, joka oli ylpeä, uhkamielinen: — mikään ei ollut mahdotonta! — — —
Tuomari vaipui ajatuksiinsa.
Sitten ei kukaan kyennyt saamaan Hesekieliä tanssimaan enää.
Gunvor oli mennyt Sveinin luo. He istuivat hetken yhdessä samalla tuolilla. Svein pani käsivartensa hänen vyötäreilleen.
Vähän matkan päässä seisoi Hesekiel ja tuijotti heihin. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet, suu kiihkoisesti puristunut ja silmät leimusivat. Hän katsoi Torgerseniin, sitten Falckiin ja näytti siltä kuin hän tahtoisi musertaa molemmat.