He olivat yhdessä laskeneet leikkiä siitä, että Sveinistä aina kotiin astuessaan tuntui siltä kuin Gunvor olisi ollut siellä hänen luonaan.
Kummallista tämä sentään oli… olihan Sveinin oma tahto, ettei siitä mitään vielä juhannukseksi tulisikaan.
Yö oli jo tulossa. Tuulenpuuskat heräsivät ja rupesivat hiipimään vanhan rakennuksen nurkkia pitkin ja vinkuivat pitkissä kolkoissa käytävissä, missä ne Herön suvun jäsenet, jotka eivät saaneet rauhaa haudoissaan, öisin kävellä tassuttelivat.
Gunvor istui yhäti. Hän kuuli selvään tuon vanhan harmaan miehen liikkuvan, sen, joka ei muulloin ollut ulkona, paitsi kuin perheessä oli hänestä vastenmielisiä asioita tekeillä, ja hän kuuli Tor Iivarinpojan kulkevan ja hänen jäljessään Sigrid-rouvan, joka halusi tietää, kenen luo hän aikoi tänä yönä. Ullakon portaat natisivat, hän hiipi hiljalleen ja kuunteli tarkkaavasti sapelin kalinaa — sillä Toria seurasi hänen kuoltuaan se onnettomuus, että hänen aina tuli liikkua sota-asussa.
— Tämä kaikki kuului hyvinkin selvästi, mutta Gunvorin mieltä kiinnitti kuitenkin enemmän turvehehku; se valaisi niin uskollisesti eikä voinut kuolla.
* * * * *
Seuraavana aamuna klo 6 oli Gunvor suolaamossa, jossa työ oli jo täydessä vauhdissa. Oli saatu suuri määrä turskia, ja ne oli jo myyty edullisesti bergeniläiselle alukselle, joka nyt vain odotteli lastia.
Ja työ kävi vauhdilla, ei ainoastaan siksi, että kukin tiesi valvovan silmän häntä seuraavan. Sanottiin, että kaikista, jotka Gunvor otti palvelukseensa, hän teki kunnon väkeä. Ja varmaa oli myöskin, että jokainen rupesi katsomaan pitkään, ellei Gunvor tullut tavalliseen aikaan. Hänen ystävällisiin sanoihinsa, kauniiseen hymyynsä — tai tarvittaessa lyhyeen nuhteeseensa olivat kaikki jo tottuneet.
He olivat kaikki ylpeät hänestä, eivät ainoastaan heröläiset, vaan myöskin ympäristön kansa. Heistä Gunvor oli heidän aivan toisella tavalla kuin muut kartanolaiset, ja he pitivät aivan luonnollisena, että kaikki häntä kunnioittivat. "Kun naisväki on oikeaa lajia", oli Anders Halskarin tapana sanoa, "niin ei heille kukaan pahaa tee". Ja sitten hän käänsi mälliä suussaan ja sylkäisi kauas hampaittensa raosta sen näköisenä kuin olisi hänen väitteeseensä sisältynyt hyvin harvinainen totuus.
Anders oli arvossapidetty henkilö sekä suolaamossa että laitureilla. Sitäpaitsi hän oli Gunvorin veneen päällikkö, silloinkuin tämä ei sitä itse ohjannut. Mutta muuksi ei häntä sanottu kuin Anders Halskariksi. Se nimi oli jo siltä ajalta kuin hän oli ollut tohtori Juellin veneen kuljettajana. Silloin hän oli eräänä yönä saanut niin kovia kokea, ettei hän moneen aikaan senjälkeen kyennyt vesille. Sitten oli Gunvor lähettänyt noutamaan hänet Heröön ja siellä hän nyt sai askaroida mielensä mukaan.