Kaikkialla oli hiljaista. Meri oli tyyni ja kirkas. Ulkona Skarvholmenin luona nousivat tyrskyt kuin valkoinen ruususade; mainingit loiskahtelivat hiljaa rannan kivien välissä.
Myrlandin tupa oli valomerenä. Portailla makasi kissa nimeltä Hagen. Se oli valkoinen, mustia pilkkuja otsassa ja jalat aivan ruusunpunaiset. Päivän ihanuuden valtaamana se makasi siinä puoliunessa, mutta raotti toisinaan silmiään, sillä se odotteli Månsia naapurin tuvasta.
Tuvasta kuului epäselvä sanatulva, johon sekaantui valitushuutoja. Saara-muori se puhui, ja ähkyvien äänien välistä tunteutui toisinaan Irmildin terävä sopraano, joka poltti kuin liekki.
Ikkunalla oli englantilaisessa ruukussa palsamikukka, ja valkea kurjenpolvi ojensi pitkiä vesoja ruudussa olevan reiän läpi. Seinähyllyllä istui täytetty papukaija värikuvan alla, joka esitti paratiisista karkoittamista. Sen ympärillä riippuivat kuningatar Viktoria ja lordi Nelson. Lattialla makasi Saara suullaan ja rukoili Jumalaa. Kappalainen oli ollut siellä tänään ja Ohlsen oli nähnyt hyväksi matkustaa. Etelässä päin oli paljon ystäviä Jumalassa, jotka odottivat häntä kärsimättöminä.
Saara väänteli käsiänsä. Herran armo oli runsaasti hänen päällänsä; kaikkivaltias ei säästänyt vitsaansa.
"Mutta hän on vartijamme; hänen voimansa on Jerusalemissa! Hän, joka näkee salatut asiat, hän antoi minulle tyynen uutimen. Mutta ihmisten lapsia on kohtaava vitsaus, sillä kuka ei huomaa, että pahat henget ovat lukuisat, ja ihmistä pisti käärme paratiisissa. Mutta sinä, oi Herramme ylistetty poika, sinä otat meidät niin viheliäisinä kuin olemme ja istutat meidät niinkuin Libanonin seetripuut. Ja minä olen kasvanut korkeaksi kuin kypressi ja tuoksuen suloisesti kuin Jerikon ruusupuu. Minä olen kuin palmupuu, ja taivaallinen puutarhuri ei unhota tutkia minua ja jauhaa hienoksi nuuskaksi sydämeni pahoja himoja. Minä tahdon uhrata ne yljälle, kun hän tulee. Oi, silloin olet sanova, rakas Jeesus, oi mikä suloinen haju!" —
Tässä voitti hänet Irmild itkullansa. Hän oli polvillaan tuolin ääressä. Hän oli kalpea ja kasvot hyvin laihtuneet. Silmät olivat selällään ja näyttivät isommilta kuin ennen. Ne paloivat raivoisasti.
Tuolilla oli avattu kirja. Se oli Ohlsenin "Palmunlehtiä." Itkukohtauksen jälkeen hän luki suonenvedon tapaisesti työntämällä: "Oi, mikä kallis onni, Jeesus on ylkäsi; hän on lämmittänyt sinun rakkautensa tulella, niin että kurjan sydämesi saviastia on kiehunut ylitse ja valunut vaatteillesi, niinkuin hyvänhajuinen voide valui Aaronin päästä hänen parrallensa!… Ja ylkä on tuleva ja iloitseva morsiamen luona, mutta muista, että Kristus syntyi tallissa, ja mitäpä on talli muuta kuin eläinten asunto, mutta Jumala on kirkkaus, palmupuumme Sionilla on hirvittävä Jumala — — —"
Hän keskeytti ja naurahti äkkiä. Hän kuunteli äitiä: "Tyyni uudin! Jumala lunastaisi hänet? — Rukoilkaa ja te saatte! Saisiko hän, mitä tahtoi?" — —
Mutta sitten hän jälleen puhkesi kyyneleihin ajatellessaan kaihon valtaamana, että Kristus oli syntynyt tallissa! — —