"Tahdotko sinne?" kysyi hän epävarmana.
"Kyllä!" kuiskasi hän; ja hänen äänessään oli jotakin sammunutta. Hänen kätensä lepäsi elottomana Falckin kädessä; hänen sydämensä täytti jääkylmä tuska. Pöydällä hänen edessään oli pieni hopeinen tarjotin kristallilaseineen ja puoleksityhjennetty pullo. Hän katseli ympärilleen. Kirjakaapin ovi oli auki; kirjojen takaa näkyi muutamia pulloja.
Gunvorin kasvot sävähtivät veripunaisiksi. Hän kääntyi äkkiä Falckia kohti — nyt vasta hän ymmärsi, että tämä oli juonut.
Hän meni nopeasti ja tarttui raskaaseen, hienoksihiottuun baccarat-lasiin. Ison lampun valossa kimalteli viini. Hän meni avatun ikkunan ääreen ja heitti lasin ulos. Sitten hän sulki ikkunan ja laski verhon alas.
"Sitä minä vain tahdoin", sanoi hän tapaillen, "tahdoin nähdä, tokko sinä… nähdä, miten sinä — —"
Falck oli silmänräpäyksen seisonut kuin kivettyneenä. Sitten valtasi hänet ilo Gunvorin teon johdosta. Ja innoissaan hän otti pullon ja tarjottimen… miksei heittää pois kaikki tyynni!
Mutta hän pysähtyi ja pani ne jälleen takaisin. Hän tuki itseänsä pöytää vasten ja pani käden silmäinsä eteen. Hänen täytyi miettiä ensin: tämä salamoiva kiukku, tämä jalon sydämen kiihkoisa sääli?… Hänen eteensä avautui tulevaisuudentoiveita, joista hän ei voinut selvitä. Oli välttämätöntä pelastua tästä. Hän ei tietysti ollut mikään houkkio, hän tunsi hyvin oman luontonsa nousemisineen ja lankeemisineen. Hänestä muuten oli jok'ainoassa olennossa oman vastaisen turmionsa syy, ja hänhän oli jo anastanut määrätyn valta-aseman. Kosto seuraisi, jos hän unohtaisi sen. — —
Mitä voisi tehdä sille asialle? Parasta oli pelastaa itsensä… saada toinen väritys tapaukseen, saada se näyttämään iltatunnelmalta, pieneltä tunteellisuuden kohtaukselta.
"Oh, se ei maksa vaivaa! Ei maksa vaivaa, tarkoitan, tulla juuri siksi, miksi on aiottu. Katso, äitini tahtoi minusta Johannesta, joka oli puettu kamelinkarvoihin… minun ei muka pitäisi koskaan maistaa viiniä!… Mutta, kuten sanottu, on hyvin vaikeaa tulla siksi, miksi on aiottu."
Hän koetti panna ylen määrin leikkisän sävyn ääneensä — se oli hänen yleiskeinonsa.