Gunvor ymmärsi hänet ja katsoi häneen silmänräpäyksen. Sitten hän hymyili kohauttaen halveksivasti olkapäitään.
"Eikö ole mukavaa?… Minä tahdon aurinkoa taivaalle, ja Te tarjoatte minulle pientä kuparikolikkoa sen asemesta!"
Hän kulki muutaman askelen lattialla; hän näytti hirveän väsyneeltä. Hän pysähtyi taas. "Mutta emmekö iloitsisi siitä, että sitten kerran tulee enemmän aurinkoa? Aurinko se tekee ihmiset voimakkaiksi."
Falck kulki häntä kohden. Häntä helpotti, kun Gunvor johti keskustelun yleisemmälle tolalle.
"Niin, mutta vakavasti puhuen, tulleekohan se lämmin auringonpaiste milloinkaan, joka tekee ihmiset niin vahvoiksi?"
Gunvorin silmät leimahtivat. — "Se tulee! Ja iloitkaamme siitä, että kerran on oleva ihmisiä, jotka kasvavat vahvoiksi sen vuoksi, että päivä on valoisa eikä ole mitään pelkoa viemässä heiltä voimaa!" — —
"Mutta kun ihmiset tulevat niin vahvoiksi, luuletteko Te, että he silloin voivat ottaa taivaan auringon, kuten lausuitte, ja uskaltavat vaatia toisiltaan — —"
Gunvor taivutti hitaasti päätänsä. — "He tulevat riittämään toisillensa, kun ovat oppineet varomaan ennen kaikkea sydäntänsä."
Hän istahti tuolille, johon oli nojautunut, ja kiikutti ruumistaan edestakaisin. —
Falckin mielestä hän valitti ja hän meni hänen luoksensa huolestuneena. Mutta hän ei vastannut mitään hänen kysymykseensä.