Mutta Gunvor oli poissa, eikä hän nähnyt venettä rannalla.
Hän meni jälleen sisään. Eihän Gunvor ollut lähtenyt merelle!
Hän kulki edestakaisin ja odotteli. Hän uskoi varmasti, että Gunvor tulisi takaisin. — — —
Kului tunti. Hän seisahtui. Ei tullut hän takaisin! Hän oli houkkio!… Kävellä tässä ja odotella!… Hänen olisi pitänyt heti mennä hänen jälkeensä ja pakottaa hänet tulemaan sisään ja ottamaan hänet niin viheliäisenä, kuin hän oli, pakottaa hänet uskomaan, että kaikki, mitä hän tahtoi hänelle luvata, tapahtuisi. —
Hän nauroi. Hänen täytyi nauraa itseänsä! — —
Mereltä tuli niin monenlaisia ääniä. Hän saattoi kuulla aaltojen voimakkaan pauhinan. Se tuli aivan huoneeseen asti hänen korviinsa.
Hän meni alas renkitupaan. Pojat olivat menneet levolle; ainoastaan vanha Aaron istui valkean ääressä ja kutoi nuottaa.
Ei, siellä ei kukaan ollut nähnyt tai kuullut venettä maan puolella. —
Aaron nosti pörröistä päätään ja katsoi tarkkaavasti ja uteliaasti tuomariin vilkkailla syvillä silmillään. — —
"Minä luulen, että myrsky tulee häijyksi tänä yönä", sanoi hän nyökäten ja teki solmun. "Se tulee oikein häijyksi ulkona merellä, kuikka kirkuu ja on pelokas. On oikein ilkeä ilma!"