Hän juoksi eteiseen ja otti jotakin ylleen. Silmänräpäyksessä hän oli pihalla ja huusi väkeä. He olivat kuulleet huudon ja olivat jo ylhäällä. Sören seisoi portailla ja sitoi päähänsä öljylakkia. Iver tuli heti jälkeenpäin ulos Aaronin seuraamana, joka kantoi sankoa. Tuokion kuluttua olivat kaikki miehet rannalla.
Tuuli puhalsi rajuissa puuskissa Kattinnarilta ja vinkui heidän korvissaan. Taivas oli kauttaaltaan pilvessä. Vihuri kiiti samassa pitkin vedenpintaa kuin raskas, märkä peitto.
Sören korjasi lautoja, pani pari raskasta kiveä niiden päälle suojaksi merenkäyntiä vastaan ja otti peräsimen.
"Meri käy julman valkoisena tuolla!" sanoi hän rohkeasti — "mutta se ei koskaan ole niin vaarallinen kuin miltä kuuluu."
Falck istui katsellen tuulispäitä, jotka mustina kiitivät yli vedenpinnan.
Miten tuolla suhisi! Se oli virta: se tuli jääkylmin puuskauksin, ja salamoita välähteli luotojen välissä.
He pääsivät vähän matkaa ulommaksi. Rannikon rajaviivat häämöttivät kuin musta seinä pimeässä. Ensimmäiset aallot löivät veneeseen; tuomarilla ja Aaronilla oli täysi työ ajaessaan pois vettä.
"Täällä on tuulen alla kaatunut vene; kaksi miestä meressä!" huusi Iver äkkiä kokasta.
"Jumala olkoon heille armollinen!" sanoi Aaron hillitysti.
He ohjasivat paikalle. Falck istui ja tuijotti ajelehtivaa venettä kohti sitä tarkempaan, kuta enemmän he lähestyivät sitä. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet, silmät olivat tarkat ja terävät kuin kotkan.