Hän istui siinä vielä, kun Tonetta tuli kahveineen. Hän seisahtui keskelle lattiata.
"Ei mutta, tuomari, jo puettuna. Sellainen hirveä ilma on ollut yöllä… oikein peloittava monen kalastajan hengelle! Mutta Kristuksen nimessä nyt se on asettunut, nyt on oikein kaunis sää taas." Falck nyökkäsi. — "Voit laskea tuohon!"
Hän sanoi sen toisin kuin tavallisesti. Tonetta lähetti häneen pitkän katseen. Tuomarista oli kai täällä jotenkin tyhjää… neiti Jöns oli kai liian kauan Trondhjemissa.
Hän otti lakkinsa — ensin Heröön! Hän hillitsi itsensä. Ei, ensin!…
Hän meni kirjoituspöydän ääreen, kirjoitti kiireesti muutamia rivejä, varusti kirjeensä sinetillä ja pani sen toisten joukkoon. Se oli Miina Jönsille. Falck oli pitävä huolen hänestä, mutta Miina ei enää milloinkaan saisi astua jalallansa sinne, missä Falck oli.
Ovelta kuului hiljainen koputus. Pikku Gunn katseli sisään.
"Hyvää päivää!" nyökkäsi hän ja tuli oikein sisään, — "eikö ollut hirveää yöllä? Minä en voinut ollenkaan nukkua, sillä kaikki valvoivat, näetkö, ja löivät ovia. Minun piti tulla katsomaan, onko äiti täällä; äiti on lähtenyt hakemaan häntä, ja minä tahdoin myöskin!… Tuolla ulkona seisoo Saapas-Tobine ja laulaa; hän sanoo, että on sopiva ilma, ja hän sanoi, että äiti oli täällä sinun luonasi. Onko hän?"…
Falck seisoi käsi tuolin selkämyksellä. Hänen kasvonsa kalpenivat.
Pikku Gunn kietoutui liehakoivasti hänen käsivarteensa, Falck katsoi hänen silmiensä levottomaan suloisuuteen, jäykästi ilman yhtään ajatusta.
Pikku Gunn jatkoi innokkaasti: — "Tiedätkö, mitä Tobine sanoo: Kun tulemme niin kylmiksi ja märiksi, että kuolemme siitä, silloin on paras tulla tänne sinun luoksesi, ja hän sanoo, että meidän pitäisi kiiruhtaa kuolemaan, niin saamme nähdä Jumalan ja kaikki enkelit, ja mitä ne tekevät… oletko utelias? Saapas-Tobine on niin hirveän utelias, tiedätkö — mutta luuletko, että se on vaarallista, luuletko, että saan äidiltä?"