"Stenholmassa tulet hyvin aikaan. Saat olla siellä yksin, se on sinun luotosi! Kukaan ei tule häiritsemään sinua!" — —
Hän käski toisten mennä alas noutamaan jotakin.
Hän ja Falck jäivät kahden. Silloin hän viittasi hänet luoksensa.
Falck meni ääneti. He seisoivat kumpikin omalla puolellaan sänkyä, ja heidän kätensä yhtyivät.
He seisoivat ääneti ja katselivat häntä.
Otsalla lepäsi tavallinen, valoisa ilme; aivan kuin suljetut, sisäänpainuneet silmät voisivat avautua ja hymyillä heitä kohti.
Mutta suun ympärillä oli väsynyt piirre.
Falck käänsihen äkkiä poispäin ja purskahti itkuun.
Hän ei ollut milloinkaan nähnyt niin syvää väsymystä ihmisen kasvoilla.
"Sinä näet, että hänen tarvitsi päästä rauhaan", mumisi Elina-rouva. Hänen suunsa ympärystä alkoi vavahdella.