Sitten hän sanoi lyhyesti: — "Minä en voi seistä täällä, aivan kuin alhaalla ei olisi mitään tehtävää. Sinä voit jäädä tänne vähäksi aikaa, sinä!"
Hän nyökkäsi hänelle ja meni.
Se, että hän oli ruvennut kutsumaan häntä sinuksi, oli suuri lohdutus Falckille. Se oli lupaus saada ottaa hänen tyhjä paikkansa.
— — Hän oli niin äsken ollut täällä ja täyttänyt paikkansa itse. Falckista oli kuin hän vielä tuntisi hänen olennostaan leviävän lämmön, kuin täällä olisi ilmassa vielä jotakin jäljellä hänestä. Hän oli täällä niin hiljan! — —
Hän ei voinut mennä kotiin omaan huoneeseensa, missä Gunvor oli ollut viimeksi. Häntä kauhistutti nähdä se jälleen.
Hän asui Herössä koko sen talven.
* * * * *
Lounasmyrskyt raivosivat jälleen rannikolla. Ne alkoivat uusin voimin joka päivä. Talvi oli tullut kaikkine ihmeellisine iltaäänineen.
Pahin oli niiden laita, jotka pienissä turvekattoisissa majoissa istuivat tuskaisina odottamassa. Mutta mitä lounastuuli siitä välitti.
Yhteen aikaan se oli ottanut tavakseen aloittaa jotenkin sävyisästi aamulla, mutta yltyi iltapuoleen, niin että vaahto roiskui seinille, ja turvekatto huojui ja valitteli.