Mutta talvellakin, kun meri ennustaa rajuilmaa, ja ilma on raskas ja synkeä, on Stenholma hyvä olemassa. Se suojelee ulapan myrskyltä; monta venettä se on pelastanut.
Ja kotonaolevasta odottelijasta on tyynnyttävää ajatella, että Herön Gunvor istuu siellä valvomassa jokaisen kalastajan henkeä.
Kun tuomari tulee kotiin matkoiltansa — hän ei enää niin paljon välitä lähteä kylään —, hän ohjaa aina tiensä niin läheltä luotoa kuin mahdollista.
Ja hän vakoilee, ikäänkuin hän odottaisi saavansa nähdä hänet siellä. Venemies arvelee, että jos kuka on taikauskoinen, niin tuomari.
Hän ei myöskään ole ihan varma siitä, eikö Gunvor joskus tule häntä vastaan. Kerran heidän puhellessaan oli Gunvor sanonut, että jos kuolema ei ole muuta kuin että sidottu vapautuu, niin hän tulee jälleen. — — — Ilmassa, meren aalloissa… puissa ja kukissa! Hän lainaisi niiden äänet ja tulisi kaikkien rakastamiensa luo, kaikkien ihmisten luo tekemään heille hyvää…
Ja luuleeko Falck nyt tuntevansa hänen kätensä otsallansa ja kuulevansa hänen kuiskauksensa? Ja tunteeko hän sydämessään, että hän on lähellä häntä?…
Hän on kotona hänen huoneessansa. Hän näkee hänet toisinaan, kun yö on puolipimeä ja tähdet verhotut — silloin hän seisoo siinä, missä seisoi sanoessaan: "Minä teen sinulle hyvää, kun menen!"
Hän kuulee hänen sanovan sen, kuten silloin, mutta äärettömällä surumielisyydellä, juhlallisesti kuin ennustuksen. Ja ennustus oli tosi. Poismeno se oli antanut hänelle voimaa nousta!
Hän tuntee elämänsä suurimmaksi nöyryytykseksi sen, että kun Gunvor tuli hänen luoksensa, hänellä ei ollut yllään hääpukua. Se ei merkinnyt hänelle sen enempää kuin että hänen täytyi kadottaa hänet, voittaaksensa sen, mikä hänessä oli jäljellä omaa itseänsä. "Minä teen sinulle hyvää, kun menen!" Ne sanat olivat tehneet hänen ympäristönsä tyhjäksi, mutta tulleet hänen uskonnokseen. Ne olivat vapahtaneet hänet, ja ne veivät häntä yhä eteenpäin.
Hän oli sanonut sen valituksen tavoin. Hän kärsi siitä, että ihmisten alituisesti piti kärsiä niin paljon. — Se ei ole välttämätöntä! oli hän sanonut. — He oppivat kuulemaan ja näkemään paremmin ja tuntemaan etsikkoaikansa. Se ei ole ikuisesti oleva salattu heidän silmiltänsä!