Elina-rouva istuu suorana ja harvapuheisena kamariherrattaren oikealla puolella. Hän istuu ja kutoo; välisti hän antaa suoran, kirkkaan katseensa vaeltaa toisesta toiseen, mutta läsnäolevat rouvat eivät ole mielissään tuntiessaan sen kiinnitettynä itseensä. Sillä vaikka he eivät tahdo sitä myöntää, on noissa silmissä jotakin, jonka edessä tuntee olevansa vähäpätöinen.
Sekä kamariherratar että kappalaisenrouva ponnistelevat voimiaan ylläpitääkseen keskustelua hänen kanssaan.
Mutta kamariherratar ei enää uskalla kajota lempiaineeseensa: ylhäiseen sukuunsa ja hovissaoloonsa. Kaikki muut paitsi Elina-rouva ymmärtävät, mikä merkitys sillä on. Hänen kasvoissaan oli välähtänyt hymy, joka sattui kamariherrattareen kuin piiskanlyönti. Sen jälkeen hän puhuu aivan toisista asioista.
Luonteeltaan "puoli-ylhäisöä", syntyjään aatelia, kapteenin ja kamariherran leskenä, pitää hän itseänsä maan ensimmäisinä.
Hän on jo useampia vuosia ollut leskenä, mutta yhä vieläkin hän on murheellinen, sillä hän luulee sen vaatettavan itseään. Ja tunteellinen hän on, sillä sitäkin hän luulee vaatettavaksi. Hänen liikkeensä ovat veltot ja hitaat. Ääni on miellyttävä ja kerakkeet hän lausuu omituisella venyttävällä tavalla — valkoisessa silkkileningissään ja hiukset à l'enfant järjestettyinä on hän sangen kaunis, mutta myöskin vaativainen.
Hän katsoo oveen päin. Hän ajattelee uutta tuomaria. Nyt muuttuisi elämä täällä siedettävämmäksi. Hän ei näet kestä liiallista yksinäisyyttä. Hän on itkenyt miestänsä niin paljon kuin hän suinkin on voinut. Vaihtelu olisi nyt terveellistä, mutta ei kuitenkaan sellaista kuin Herön Gunvor aina esitti. Hän ei voinut sietää Gunvorin taipumusta pakottaa kaikki työhön — yleensä hän ei voinut kärsiä koko ihmistä, ei edes hänen keskustelutapaansa. Tässä tuonnoinkin oli hän sanonut hänen, kamariherrattaren, läsnä ollessa, että naiset niin mielellään turvautuvat miesten ajatuksiin. Ellei heillä ollut pappia tai omaa miestä, oli ehkä joku lääkäri, joka valmisti heille sekä pillerit että mielipiteet.
Gunvor oli harmittanut häntä niin silmittömästi sinä iltana, että hän nyt tunsi huojennusta, kun tämä ei ollutkaan läsnä. Sillä sellaista ei sovi sanoa — vaikka se tietysti olikin totta! Eihän sitä voinut olla varma mielipiteistään, elleivät ne tulleet luotettavista lähteistä.
Kamariherratar oli juuri hiljattain saanut erittäin hyviä aineksia ja hänellä oli myötäsyntynyt halu antaa keskustelulle korkeampaa lentoa.
Kappalaisenrouva ymmärtää häntä parhaiten seurata. Hänellä oli pieniä, somia vastauksia varastossa, ja eri äänenpainolla lausuttuina ne sopivat mihin asiaan tahansa.
Ja nämä molemmat naiset käsittelivät erityisellä varmuudella nykyajan kysymyksiä spiritismistä valtiotalouteen ja työväenoloihin asti.