Hän kääntyi hitaasti ja katsahti kamariherrattareen tavalla, joka ei ollut tämän mieleen. Mutta vastata hänen ei tarvinnut; kamariherratar oli itse niin innokas, aivan samaa mieltä kuin rovasti Thymann, että naiset saattavat olla epämiellyttävän viisaita. Rovasti oli oikeassa väittäessään, että rauha maailmasta poistuu, kun naiset tulevat järin viisaiksi. — — Eikö täällä ollut kyllin levotonta. Ennen sai kuitenkin olla rauhassa arkihuoneessaan — — olisiko sekin nyt jo ollutta ja mennyttä? Kamariherrattaren mielestä käsitti rovasti kaikki niin oikealta kannalta.
Jeanette-rouva vetosi Teodoriin. Tosin hän ei tietänyt, mitä Teodor arveli näistä asioista, sillä miksipä he olisivat sellaisista keskustelleet? Olihan heidän avioliittonsa niin onnellinen!
Teodor seisoi ovensuussa tuijottaen. Oli mahdoton päättää, miten onnellisena hän sitä piti. Hän seisoi siinä synkkänä, tuli silmissä ja vaihteleva ilme suun ympärillä, välisti lapsellinen, välisti ankara. Hänen olentoansa verhosi siisti papillisuus ja hänen nuorilla, laihoilla kasvoillaan oli hengellistä arvokkuutta jonkinlaisten hillittyjen ilmeiden ohella. Hän oli totinen, uuttera mies, aatteiden palvelija, vaikka näköpiirinsä olikin ahdas, jonka tähden hänen päivänsä olivat työtä täynnä ja hänen tiensä kulki ohdakkeiden keskitse.
Arvoitukselta tuntuu, että Jeanette-rouva on hänen vaimonsa. Ehkäpä hän on tyytyväinenkin. Siitä hän kuitenkin voi olla varma, ettei Jeanette-rouvan päähän milloinkaan pistä sellainen ajatus, että hän ymmärtäisi jonkin asian paremmin kuin miehensä. Ja se oli nykyaikana kylläkin kiitettävä ominaisuus.
Teodor jää seisomaan ahtaaseen ovensuuhun eikä laisinkaan huomaa, että tohtori Elieson tyrkkää häntä ohi mennessään, tämä tohtori, joka seuraelämässä ollessaan ei tee muuta kuin kulkee ympäri tutkistellen, missä hänen vaimonsa on ja kenen kanssa hän puhuu — pelkkää kylmää uteliaisuutta, sanotaan, hän tahtoo vain nähdä, kenellä voisi olla jotakin keskustelemista hänen vaimonsa kanssa.
Tämä istuu ahkerassa sananvaihdossa neiti Mon kanssa, mutta kukaan ei vain voi saada selkoa siitä, mitä kaunis rouva Elieson tai neiti Mo puhuu.
"Tiedättehän, sellaisia kuin miehet nyt ovat, varsinkin useimmat heistä!" Se on puheenparsi, jota rouva Elieson usein käyttää. Se sopii joka tilaisuuteen ja näyttää sisältävän salaperäisen elämänkokemuksen, päättäen siitä tarkoittavasta, kanssasisariin vetoavasta katseesta, joka sitä seuraa.
Vikka-täti antaa rouva Dahnin yhä edelleen kuulustella itseään. Vikka-tädiltä kysellään aina niin paljon. Paitsi sitä kuuluu kyseleminen rouva Dahnin keskustelutapaan. Kyselyjä tulee parvittain ja ilma on täynnä kysymysmerkkejä. Vikka-täti hymyilee hyväntahtoisesti. Hänen silmäinsä lempeä rauha kätkee paljon. Hänen elämänsä pitkät koettelemukset, jotka hän suurella kärsivällisyydellään on voittanut, ovat kätketyt sinne — kärsimykset eivät ole saaneet katkeroittaa hänen mieltään ihmisiä kohtaan.
Hän katselee ystävällisesti rouva Dahnia.
Niin, onhan totta, että hän on niin arka puoteihin mennessään — totta se on. Ja vanha, hieno täti punastuu ajatellessaan, että muut nauravat häntä siksi, että hän aina puodeissa seisoo odottaen, kunnes kaikki muut ovat saaneet ja kunnes joku vihdoin tulee häneltä kysymään, mitä hän tahtoo.