Gunvor katsahti hänen silmiinsä. Ja sellaisina kuin ne nyt siinä säteilivät, älykkäinä ja kaihomielisen lempeinä, olivat ne sopusoinnussa hänen äänensä kanssa.
Huoneiden läpi kuului äänien aaltoilua. Ja ylinnä suuttuneen Tobiassenin huomautus, että kuka nyt saattaa erehtyä kututurskasta ja syvän veden turskasta.
Tuomari keskeytti aloittamansa lauseen. "Olin aikeissa lausua sukkeluuden, mutta ettehän Te kuulekaan. Katsokaa naisia, jotka istuvat rovastin ympärillä! Kaunis kuva naisellisesta vastaanottavaisuudesta. Mutta huomaan, ettei minun maksa vaivaa. Eikö jalosukuisella Herön äidillä ole mitään käskettävää."
"Ei", vastasi hän hymyillen.
"Ettekä Te sano mitään? Ette Te ole puhunut montakaan sanaa tänä iltana… Kuulutteko ehkä 'kuoreensasuljettujen' sukuun? Ne kuuluvat olevan eräs simpukkain alaluokka, mutta niitä tavataan myöskin ihmisten kesken; ei mikään ole mahdotonta Jumalalle."
Gunvor hymyili taaskin. "Ei suinkaan, täällä pohjolassa varsinkaan!"
"Siksi odotankin Fortuna-rouvan käyntiä. Täällä on pimeä ja hän on sokea, muuten hän ei suinkaan tekisi minulle sitä kunniaa…!"
"Kas tuolla soitetaan tanssiin! Balle se haaveilee 'Tonavan aalloilla'. Emmekö koeta liukua minuutin verran, ennenkuin aurinko nousee?"
"En suinkaan", vastasi hän lyhyesti.
Sitten hän kurotti tuomarille kättään ystävällisesti: "Hyvää yötä! Äitini odottaa."