Kuusisoutuinen vene oli jo Herön venehuoneeseen vedetty, ennenkuin pitkät myrskylaineet ehtivät lahteen ja pauhaten vyöryivät rantaa vasten.
Gunvor oli mennyt levolle, käytyään ensin itse veneitä katsomassa.
Hän oli hetken valveilla ja kuunteli, sillä pyörteiden raivoisan jyminän ja pienien rantakivien ritinän läpi hän kuuli selvästi pari säettä eräästä laulusta, jonka hän kerran oli kuullut:
Silmät syvät oli hällä, sukeltaa mä niihin voisin!
Ja sittenkuin uni tuli, täytti laulukin taas hänen sielunsa. Maatessaan hän hyräili:
Silmät syvät oli hällä, sukeltaa mä niihin voisin!
* * * * *
Oli päätetty, että Svein Torgersen palaisi aikaisin syksyllä kotia, suorittaaksensa tutkintonsa jouluksi.
Mutta juuri siihen aikaan kuin jo odotettiin hänen kotiintuloaan, saapuikin Monte Carlosta kirje, jossa hän ilmoitti, että hän voi päästä kotiin vasta joulun jälkeen, niin ettei tutkinnosta tulisi mitään ennenkuin keväämmällä. Voisiko Gunvor sentähden lähettää hänelle muutamia kruunuja, koska hän nyt kerran oli tahtonut ruveta hänen pankikseen. Hän saisi sata prosenttia. Tosin hän, Svein, sai vapaan matkan, mutta tietysti hän sen ohessa tarvitsi itsekin rahaa.
Ihmisten mielestä oli Gunvor syksypuoleen käynyt totisemmaksi.