"Kaikkialla tavattavine kirkkoineen ja madonnoineen, jotka lempeästi katselevat maallisia puutteellisuuksiamme, joiksi ominaisuuksiamme aivan väärin sanotaan. Tahdon ilmoittaa sinulle, että ennenkuin vielä oikein olen ehtinyt kotiin, on minun Pohjolaisella neitsyelläni kaikkein kaunein aihe antaa minulle kaikki syntini anteeksi."
* * * * *
"En ole enää katolilainenkaan, olen mahomettilainen. Et voi aavistaa, kuinka helposti täällä Parisissa muuttuu muhamettilaiseksi!
"Ja miksi en yhtä hyvin olisi kelpo moslemi.
"Silloin ei ainoastaan palvele yhtä Jumalaa, vaan myöskin suurta itämaalaista paavia, jolla on 99 nimeä ja joka vaatii järjestystä ja äärimmäistä kuuliaisuutta — ja sitten hän on niin käytännöllinen. On vain yksi asia, joka sinään on synti; se juuri siinä on niin mainiota, että pääsee noista pitkistä syntirekistereistä! Ja koraanissa seisoo: Jumala on armollinen, hän tahtoo tehdä jumalanpelon helpoksi, koska ihminen on heikko. — —
"Eikös se ole järkevästi sanottu!… Ja se myöskin, että jokainen ihminen kantaa kohtaloansa kaulaansa sidottuna. Kuuletteko sen, kuolevaiset! Mitä te siis pyritte?"
* * * * *
"Ave Maria! Minusta on siinä jo kyllin, että olen tullut takaisin Kristianiaan, vaikk'en sitten heti päistikkaa syöksyisikään tutkintoon. — — Katsopa Gunvor, olen hiukan uupunut matkan jälkeen suoraan sanoen; muhamettilaisena eläminen oli jotenkin rasittavaa, ja koska nyt kerran saan lykkäystä syksyyn, niin miks'en ottaisi vastaan tätä ihanaa lahjaa? Tietysti minä kuitenkin tulen sinne kesäksi ja me menemme naimisiin juhannuksena. Sen me varsin hyvin voimme tehdä, ja sitten minä syksyllä teen pienen retken tänne ja suoritan tutkintoni. Mitä tuohon kunnanlääkärinpaikkaan tulee, niin minä sanon: herran nimessä antaa aasien vartoa vähäisen, voivathan he saada viransijaisen, ja kun minä sitten tulen, niin otaksukaamme, että heti samassa on juhannus. Miks'emme rientäisi poimimaan punaisia ruusuja ja juomaan tulista viiniä?"
* * * * *
Gunvor otti vielä kerran kaikki kirjeet ja katseli niitä toista toisensa jälkeen. Sitten hän nyökäytti päätään hitaasti, aivan kuin itselleen todistukseksi siitä, mitä hän aina oli arvellut: että ihmisen käsialassa oli jotakin hänen verestään.