Hän sammutti lampun ja meni vuoteeseensa.
Yöllä hän näki unta tohtori Juellista. Hän oli seisovinaan Gunvorin sängyn luona ja hänen kasvonsa olivat täynnä surua, aivan kuin silloinkuin Gunvor näki hänet viimeisen kerran.
"Gunvor! Minulla oli suuria ajatuksia — mutta minä olin sidottu. Miksi et tahtonut vapauttaa minua? Miksi annoit vesitulvan nousta ylitseni?"
Gunvor heräsi kylmänhiki otsallaan.
Seuraavana aamuna antoi hän äidilleen Torgersenin viimeisen kirjeen ja käski hänen lukea sen.
Myöhemmin aamupäivällä meni Elina-rouva alas konttoriin ja vei kirjeen mukanaan. Hän nyökkäsi lyhyesti. "Arvelen, että nyt olet saanut punnita asiaa!"
Gunvor luki juuri parhaillaan ulkomaan postia. Hän katsahti äitiinsä.
"Niin" sanoi hän hiljaa. "Minä en tee toistamiseen sellaista, jonka olen huomannut tyhmäksi."
"Ei Sveinistä koskaan mitään tule" sanoi äiti hitaasti, kovaan.
Gunvor katsahti häneen nopeasti. "Älä sano niin, äiti! Minä lähden illalla laivassa. Tahdon mennä sinne alas keskustelemaan Sveinin kanssa!"