Gunvor oli sanonut sen puoleksi leikillä, mutta samalla oli jotakin surumielistä ja jyrkkää, äärettömän jyrkkää hänen syvässä katseessaan.
Svein heittäytyi alas ja painoi päänsä hänen syliinsä. Kun hän sen taas nosti, oli hänellä kyyneleet silmissä.
"Hyi häpeä sinulle, kun puhut niin häijysti", kuiskasi hän.
"Mutta nyt tästä pitää tulla uusi elämä", kuiskasi hän taas. Gunvor ei vastannut mitään. Hän katseli vain eteensä. Hänen silmissään oli jotakin, ikäänkuin hän olisi katsonut Sveinin ja hänen elämänsä ohitse.
Mutta Svein tunsi, että Gunvorin kädet olivat kuumat.
"Gunvor", kuiskasi hän, "jos sinä sanot rakastavasi minua, niin vannon Isiksen ja madonnan kautta, etten pane jalkaani 'Grandiin', ennenkuin olen lääketieteenkandidaatti. Enkä sitten millään ehdolla — silloin tahdon mieluummin matkustaa."
Gunvorin läpi kulki väristys.
Svein huomasi sen, kalpeni ja painautui häneen.
Gunvor kumartui hänen puoleensa, rajusti, ja suuteli häntä.
"Minä rakastan sinua", soperti hän.