9.
Tuolla ylhäällä leviää nummi.
Sinne ei tunge mikään melu.
Se hohtelee alkukesän tuoreudessa. Se on kuin ihme.
Ylempänä vielä kimmeltää jäätikkö. Sakea, tuoksuva metsä kiertelee sen juurta.
On kuin uhkuisi maasta esiin voitonriemua. Elon lähteet pulpahtelevat, salaperäiset voimat ovat hereillä — ne virtailevat alhaalta maan uumenista, ylhäältä taivaan avaruudesta.
Joki tästä kertoelee, kohottaen mahtavan äänensä kiitäessään ohitse. Purot kuiskivat siitä, ja sen tietää myös järvi, jonka pinta kimmeltää ja karehtii pienin iloisin aalloin.
Ja metsä, täynnänsä voimaa ja elämänrohkeutta ja ylvyyttä, tuoreine paisuvine vesoineen ja ruusunpunaisine kukkineen — se tietää sen myöskin. Se käsittää sen.
Mutta ken tietää sanoa, mikä tämän autuaallisuuden on saanut hereille?
Kysy sitä auringolta, kun se tulee haihduttamaan pimeyden synkät unelmat! Kysy, tietääkö se, miksi käki ei voi olla kukkumatta, ja miksi on niin tyyntä ja ihanaa tummanvehreässä metsänsiimeksessä, missä kyyhkynen alati kuhertelee.