Thora seisoi yhä edelleen peili kädessä — seisoi tarkastaen kuinka tuo katkera piirre suun kohdalla uurtui yhä syvemmäksi.
Hän alkoi jälleen tehdä tavallisia kävelyretkiänsä ja oli enemmän toisten seurassa.
Väliin käveli hän ylioppilas Adelssonin kanssa.
Toisten mielestä hän oli käynyt vilkkaammaksi ja näytti terveemmältä.
Ruustinna arveli sitä lämpimän veden ansioksi.
Hän ei myöskään enää välittänyt kartella Samuel Sterniä. Sattuessaan yhteen he keskustelivat välinpitämättömästi, hilpeästi turhanpäiväisistä asioista.
Ruokapöydässä oli Thora joutunut istumaan rouva Iversenin rinnalla.
Heillä oli tukkukauppias Stern läheisyydessään, ja tätä katsoi rouva
Iversen suureksi onneksi.
Juteltiin ruuasta, koirista, puhuttiin puita, heinää. Rouva Iversen ei ollut koskaan tätä ennen tiennyt, että voi olla niin hauskaa puhua puita heinää.
11.
Thora seisoi eräänä iltana katsoen ulos akkunastaan.
Ulkona oli tyyntä ja hiljaista. Kuu kohosi veripunaisena esiin nummen takaa. Thora seurasi katseillaan pitkiä, vaihtelevia varjoja. Silloin valtasi hänet halu päästä tuonne ylös, katselemaan kukkasia ja kaikkea muuta. Viikon päivät oli hän ollut sieltä poissa.