Ja korkealta päänsä yläpuolelta, kaukaa, kaukaa kuuli Thora ääniä toisesta maailmasta, — maailmasta, jonne hän muinoin oli kaihonnut, mutta ei ollut voinut päästä. Hän istui ihmeellisessä valaistuksessa, haaveiden, unelmien valossa.
Tuolla, tuolla kaukana oli hänen lapsuutensa kultainen maa!… Hän halusi tiedustella tietä sinne. Hän tahtoi kysyä mahtavilta tuntureilta, jotka näkivät kaiken maan ja ylös taivaisiin, missä tie kävi hänen maahansa. Hän halusi ylös valtaville lakeuksille nähdäksensä minne tie veisi — — —
Nyt saapui joku jälleen hiljaa käyden… Metsänhaltiatar lähestyi häntä, hän, joka vallitsi nummella… Sjurin kertomuksista tunsi hän hänet. Hän kantoi kädessään vihreätä oksaa. Se oli taikasauva. Jokainen, joka saa hänet nähdä, joutuu hänen valtaansa.
Vavahtaen tunsi Thora nyt joutuneensa metsänhaltiattaren valtaan.
Tulija saapui aivan hänen eteensä.
Silloin täytyi Thoran kumartua syvälle alas.
— Näethän että olen omasi, sinun täytyy auttaa minua, sanoi hän hiljaa.
— Mitä tahdot minulta?
Silloin tunsi Thora sydämen hehkuvan povessansa.
— Tunnen kaihoa!