Miestänsä hän halveksi sanomattomasti. Syytä hän tuskin olisi voinut selittää, mutta eihän hänen tarvinnutkaan sitä tehdä.
Tänä iltana oli rouva von Asten tavallista virkeämpi.
Hän oli joutunut puheisiin nuoren, rakenteeltaan sankarimaisen insinöörin kanssa, jolla oli pienet uniset sinisilmät ja hyvin vaaleat viikset. Tuo herra seisoi nyt hänen edessään kuin lepäävän Mars-jumalan asennossa. Rouva von Astenille tuotti huvia katsella nuorukaista. Tämä teki häneen valtavan vaikutuksen.
Lehtorin kimeä ääni tunki läpi muun keskustelun.
Hän oli tehnyt sen havainnon, että yleensä kaikki itse asiassa on varsin yksinkertaista.
Ihmisiä oli helppo ymmärtää ja hallita, erittäinkin lapsia. Oli vain tarpeen antaa heille muutamia varmoja tukikohtia ja johtaa heidät oikealle tielle. Siitä pysyisivät he ainiaan kiitollisina.
Hänen rouvansa hymyili jälleen.
Samassa tuli rouva Thammers sisään illalliselle.
Juttelu keskeytyi hieman — yksin hypoteesi uusien tähtien synnystäkin jäi kesken esityksen.
Tiedettiin ken hän oli, olivathan hänen lapsensa jo aikaisemmin tulleet sisään. Nyt piti hiukan tarkastaa äitiäkin.