Muuan käytännöllinen olento kohenteli hiukan halkoja, niin että valo lankesi solakan, hiukan kumarassa kulkevan naisen ylitse, joka tuli sisään ja meni lastensa luo.
Toiset noista oppineista, likinäköisistä herroista silmäilivät häntä hetken, ja heistä tuo hento olento ei ollut aivan suloa vailla. Mutta eihän hän ollut nuori. Ja tuota aivan vastustamatonta viehättäväisyyttä, joka herättää oppineidenkin miesten mielenkiinnon, ei hänessä ollut — ja niin palattiin hypoteesiin uusien tähtien synnystä.
Joillakuilla toisilla oli enemmän aikaa ja paremmat silmät. Heistä hän näytti olevan niitä, joita täytyi katsoa kauan. Silloin hän kävi oikein mieltäkiinnittäväksi.
Hänen olennossaan oli samalla jonkinmoista velttoutta ja nuorekasta, hempeätä notkeutta, ja ilmeessä kuvastui kuin vielä elämätöntä kesää ja samalla elämään kyllästymistä, kieltäymystä. Iho oli valkoinen ja kalpea, silmien väri omituisen kuulakka — ja katse näytti kilpistyvän pois ympäristöstä.
Naiset huomasivat heti että hänen tukkansa alkoi harmaantua, ja tuo omituisen hajamielinen ilme ei lisännyt hänen viehättäväisyyttään.
Thamar rouva istui hymyillen itseksensä. Hänen täytyi ajatella suljettua taloa. Tulee päivä, jolloin ovet ja akkunat heitetään auki — — —.
Edelleen ajatteli hän: onkohan tuolla naisella rakastaja? Sellaiset asiat kiinnittivät Thamar rouvan mieltä. Hän ottaisi hänet kyllä huomaansa!
Nurkassa akkunan vieressä istui tukkukauppias Stern, liikanimeltään
Omar Pasha.
Hän katsoi myös tulokasta, hänen rauhallisia kasvojansa, hänen hiljaista, lempeätä ilmettänsä. Hän nautti noiden hitaiden liikkeiden sulosta. Ne vaikuttivat häneen kuin musiikki.
Hänen huomionsa kiintyi suuhun. Siinä oli omituinen, terävähkö piirre — kuin kärsimysten uurtama.