Aivan oikein, Samuel Stern ja rouva Thammar pitivät seuraa toisillensa. Ja Samuel Stern näytti olevan peräti hyvällä tuulella. Oikeastaanhan hänen olikin paljon hauskempi Thamar rouvan kuin Thoran seurassa.
Thoraa huvitti hänen pieni petoksensa. Nähtävästi ei Samuel Stern ollut huomannutkaan ettei hän ollut mukana.
Mutta samalla hän tunsi omituista tuskaa siitä, ettei enää koskaan uskaltanut ottaa osaa mihinkään.
Sillä illat tuolla ylhäällä… nuo saippuakuplat, joita he puhaltelivat toistensa huviksi, — joilla Thora huvittelitte, siksi että hänellä ei ollut mitään muuta…
Ehkä Samuel Stern nyt juuri laski leikkiä Thamar rouvan kanssa siitä, että tuo iltahuvittelu niin kiinnitti Thoran mieltä.
Hänen epäluulonsa kävi äkkiä niin voimakkaaksi, että se himmensi kaiken hohteen.
— — — Mutta nyt olisikin tuo kaikki lopussa!
Hän kysyi itseltään ivallisesti: Minne hän nyt jälleen oli joutunut? Tiesihän hän, että kaikki tuo ei ollut minkään arvoista. Miksi oli sitten elämä käynyt hänestä jälleen mielenkiintoiseksi? Tulisikohan hän koskaan järkeväksi!
Hän nojasi päänsä käsiinsä. Nyt tahtoi hän tarkastaa kaikkea oikeassa valossa.
Näin hän oli ajatellut: Kun nuo pikku sadut häntä huvittivat, miksi halveksisi hän niitä? Kernaasti olisi hän vaihtanut niihin päivän pitkän tarinan…