Ja joka suunnasta suhahteli kuiskeita. Omituinen raskasmielinen mumina täytti ilman.
Pimeni jälleen. Hän näki kuinka kaikki ikäänkuin kävi huonolle tuulelle.
Äänetönnä aaltoili järvi alhaalla. Vesi nousi ja laski, nousi ja laski… Oli kuin nuo synkät äänet olisivat kohonneet ylös nummelle saakka, huuhdellen kanervikkoa, saapuneet hänen luoksensa ja saattaneet hänen mielensä ahdistuksiin. Hänen pitäisi kaiketi lähteä kotiin, tulisi varmaankin lisää sadetta. Mutta hän ei tullut lähteneeksi. Hän istui katsoen kuinka järvi liikehti hiljaa, hitaasti, raskaasti… Silloin muistui hänelle mieleen tarina, jonka hän oli kuullut kerran maailmassa, lapsena ollessaan.
Oli kerran merimies, joka oli ollut kauan poissa ja palasi jälleen. Hän kiiruhti kotiseudulleen, nuoruutensa maahan. Ilolta ei hän saanut nukutuksi yöllä. — Hän ajatteli pientä tupaa, jonka seinämää kukat peittivät korkealti… ja äitiänsä, joka asui tuossa tuvassa, ja Dordia, mielitiettyänsä.
Niin kulki hän yötä ja päivää. Vastaantulijoilta hän tiedusteli, tunsivatko he hänen kotiseutunsa. Ja jos hän kohtasi jonkun, joka tunsi, loisti hän ilosta. Millaiselta nyt näytti hänen nuoruutensa maassa? Paistoiko aurinko kuten ennen sisään hänen äitinsä akkunasta? Kasvoiko porraskivillä vielä sammalta? Ja tuvan ympärillä kasvavat pienet kukkaset, olivatko ne vielä yhtä raikkaita ja sinisiä kuin ennen? Tulivatko ne esiin joka kesä, kuten muinoin?
Ja entä kansa siellä ylhäällä, oliko se uljasta ja voimakasta kuten muinoin, vilpille vierasta? Oliko se säilyttänyt mielensä lämpöisenä, järkkymätönnä, kuten hänen äitinsä ja Dordi?
Kukaan ei tiennyt tuohon vastata. Hänen täytyi kiiruhtaa ottamaan itse siitä selkoa. Hän kulki yötä ja päivää. Hänen jalkansa olivat pöhöttyneet, mutta hän ei huomannut sitä. Ilolta ei hän voinut pysähtyä ennenkuin sinä aamuna, jolloin saapui pienelle tunturiselänteelle, joka oli vastapäätä hänen äitinsä tupaa.
Ja aurinko nousi — mutta se ei paistanut tuvan akkunaan. Hän ei nähnyt äitinsä tupaa.
Silloin valtasi hänet äkkiä väsymys. Hänen täytyi käydä istumaan.
Kesti kauan, ennenkuin hän oli levännyt tarpeeksi jaksaakseen mennä alas laaksoon.