— Meren olen jo unohtanut! — — —
* * * * *
Illan tullessa, päivän alkaessa laskea, oli ilma jo kirkastunut.
Thora istui yhä vielä paikallaan. Hän mietiskeli kaikenmoista.
Hänen täytyi matkustaa kotiin Arvidin luo. Kuuluihan Arvid kumminkin hänelle. Olihan hän hänen miehensä.
Mutta eihän hän ollut kotona, nythän Thora muisti sen.
Niin matkustaisi hän sitten molempain lastensa luo. Hänellähän oli kaksi lasta. Pitihän heidän saada tuntea että heillä oli äiti.
Mutta eiväthän hekään tosiaan olleet kotona. »Susi» tuli ja nuolaisi hänen kättänsä. Hän säpsähti pelästyneenä.
— Mitä sinulla on täällä tekemistä, luulin sinun olevan paimenmajalla!
Kaukana näki hän Samuel Sternin tulevan. Hänen lähetessään heräsi Thoran mielessä katkeruus tuota miestä kohtaan. Hänen täytyi hillitä itseään, ettei ilmaisisi sitä äänekkäästi.