— Se on vain paha tapa. Katsotteko että minun pitäisi koettaa päästä siitä?
Thora kävi levottomaksi. Hän pahoitteli ettei ollut lähtenyt ennen
Samuel Sternin tuloa.
Tämä seurasi katseillaan hänen liikkeitänsä.
Hän olisi halunnut tarttua Thoran käteen ja pitää sitä hiljaa.
— Te istutte aina melkein suorastaan muurahaispesässä, mutta muurahaiset eivät tee teille mitään. Olen kuullut että muurahaisten ja perhosten kesken vallitsee ystävyys — missä on henkivartionne? — Tarkoitan valkoisia perhosia.
Thora ei vastannut mitään.
Mutta Samuel Stern oli tullut vain saadaksensa kuulla hänen äänensä, — kuullaksensa, voiko se jälleen saada saman soinnin kuin viimein, juuri hänen lähtiessänsä.
Heidän istuessansa illoin nummella voi tuo ääni suorastaan tenhota hänet. Kun sen pehmoinen sointu kautta hämärän saapui hänen luoksensa, tuntui se hänestä olevan jotain salaperäistä, maan toisesta äärestä tulevaa. Ja väliin tuo ääni sai tuntemattoman värityksen, — sanat sulivat, muovautuivat kuin silkkikielten lempeäksi soinnahteluksi… Ja silloin pulpahti aina jotain esiin haaveitten kätketyistä maailmoista. Se voi saattaa Samuel Sternin tuntemaan vavistusta.
Hän muuttautui hiukan lähemmäksi.
— Sanokaa jotain! Puhukaa hiukan!