— Anna minulle auringonsäde mukaan — äläkä ota sitä jälleen pois: Jos voisit… jos me voisimme… tulisitko nyt takaisin luokseni?
— Anna minulle anteeksi! Mutta en voisi enää koskaan, en koskaan luottaa sinuun. Olen käynyt niin kurjaksi, etten enää usko mihinkään!
Samuel Stern oli vaipunut istumaan, kuolonkalpeana, kuin iskun hervauttamana.
Thora tuijotti häneen. Oliko hän sanonut jotakin niin kauheata?
— Anna anteeksi! Minä en voi siihen mitään!… Minä en voi. En voi todellakaan!
Hän halusi lausua jotain lohduttavaa.
— Eihän se merkitse mitään, ei mitään. Tämähän on ollut vain hiukan ajankulua niin teille kuin minulle. — — —
Nyt katsoi Samuel Stern häneen kuin lausuen hiljaisen rukouksen.
Hän nousi, lähestyi Thoraa ja taivutti toisen polvensa hänen edessänsä.
— Suo anteeksi, että olen tehnyt sinulle niin paljon pahaa kuin nyt huomaan tehneeni!… Mutta olet sittenkin Sanpriel!