Hän hymyili, nousi ja ojensi kätensä Samuel Sternille.
— Voikaa hyvin! Ja huvitelkaa niin kauan kuin voitte!
— Se oli vilpitön toivomus, lisäsi hän. — En tarkoittanut sillä mitään pahaa!
Samuel Sternin suupielet värähtelivät.
— Kiitoksia! Milloin tulet tänne jälleen? Thora katsoi silmänräpäyksen ajan häntä syvälle silmiin.
— Etkö käsitä vieläkään? kuiskasi hän. — En koskaan enää.
Hän kiiruhti Samuel Sternin edellä tietä alas — ja pääsi huoneeseensa ketään kohtaamatta. Nähdessään valmiit matkalaukut hän tunsi pistoksen sydämessään.
Nyt hänen täytyi — täytyi matkustaa!
Hän istuutui akkunan ääreen ja katsoi alas hämärtyvään iltaan.
Aitan luona kasvavain kuusten sinertävä hohde sammui vaihtuen tummanvihreään — — Tuolla tuli rouva von Asten Marsinsa kanssa. Kuinka onnellisilta he näyttävätkään!