Tukkukauppias Iversen liikuskeli monessa puuhassa. Hän oli ostanut suuren suon. Kerrottiin että hän oli kiusaamaisillaan hengiltä nuoren fyysikon, joka oleksi täällä ylhäällä ja mittaili taivaan syvyyttä — vaatimalla häntä harrastamaan keinolannoitusta.
Rouva Iversen ei välittänyt miehensä suosta — mutta sen sijaan
kreivitär Mohrenbergistä. Siinä oli pari, joka oli löytänyt toisensa.
He olivat molemmat viime vuosina varttuneet lihavuudessa ja komeudessa.
Heidän omituisuutenansa olivat paksut timanttikoristeiset sormet.
Epävarmaa oli, kumpi tässä voitti toisen.
Rouva Thamar Gyllenskjold ei ollut saapunut tänä kesänä. Kahtena viime vuonna oli hän ollut valtioneuvoksetar ja herättänyt huomiota monilla häikäisevillä ominaisuuksillansa. Tänä vuonna oli hän mennyt miehensä mukana Karlsbadiin. Häntä kyllä kaivattiin, mutta samalla oli olo vapaampaa.
Enemmän kaivattiin tukkukauppias Sterniä.
Hän oli varsin uskollisesti ollut täällä joka vuosi, mutta oli harvoin tullut ennenkuin kesäkauden lopulla. Tämä johtui muutetusta metsästysajasta.
Ruustinna arveli että oli epävarmaa tulisiko hän.
Ensiksikin oli tuo hänen rouvaansa ja insinööriä koskeva ikävä viimekesäinen juttu, ja toiseksi oli hänen äitinsä kuollut äskettäin.
Jatkettiin puhetta tukkukauppias Sternin rouvasta ja insinööristä, jotka olivat matkustaneet Amerikkaan ja varmaankin tuota pikaa menneet naimisiin.
Rouva Iversen ei luullut että tukkukauppias oli välittänyt siitä vähääkään. Hän oli tavannut häntä monta kertaa talven kuluessa.
Toisten mielestä oli sääli insinööriä, ja he ajattelivat ettei hänellä olisi mitään hyötyä sankarivoimistaan — enemmän kuin tuhoamiskoneestakaan, jolle hän oli ottanut patentin.