Täytyi ajatella dryadia tai Dianan neitosta.
Dyveke väitti nähneensä kerran pienenä tyttönä jotain sellaista sirkuksessa — ja aina oli hän ajatellut että olisi ihanaa, jos voisi itse koettaa tehdä tuon tempun.
Mutta hänestä ei ollut hauskaa että oli niin paljon ihmisiä katsomassa. Kaikkein hauskin hänen oli, jos voi pujahtaa sinne yksin — tai jos hänellä oli vain yksi ainoa seuralainen.
Tämä ainoa oli kenraalin sisarenpoika, nuori, kaunis tyrolilainen, vapaaherra Crone.
Hän oli niin heikko. Hän kuolisi varmaankin pian.
Ja hän istui niin hiljaisena. Hän ei puhunut koskaan sanaakaan. Hän tuijotti vain Dyvekeen suurilla, melkein mustilla silmillänsä.
* * * * *
Mutta lopuksi oli kaikki tämä ja paljon lisäksi tullut rouva Thammersin korviin. Muun muassa kerrottiin eräästä nuoresta miehestä, joka oli ollut vähällä menettää henkensä Dyveken tähden.
Sitä ei saanut jatkua. Rouva Thammersin täytyi puhua vakavasti Dyveken kanssa.
Mutta silloin oli Dyveke tyrskähtänyt niin hillittömään itkuun, että rouva Thammers aivan pelästyi.