Hän loi katseen Thoran pukuun.
Thora ei katsonut ylös. Tuo ääni kuului niin välinpitämättömältä.
— Niin, suren yhä vieläkin, sanoi hän hitaasti.
Hän voi tuskin pidättää kyyneleensä.
Ei heidän olisi pitänyt puhua keskenänsä tällä tavalla.
— Tulin teitä tervehtimään, sanoi hän hiljaa. — Tahdoin sanoa teille, kuinka paljon olen ajatellut teitä siitä saakka kuin te menetitte äitinne!
Samuel Stern katsoi häneen ja naurahti hiukan.
— Vai niin, vai sentähden!… Muutoin ei teidän pitäisi tulla minulle sanomaan että äitini on kuollut… Muut ihmiset sanovat minulle: »Niin, tehän olette niin onnellinen että teillä on äiti!» Ja toiset tulevat ja kysyvät: »Elääkö teidän äitinne?» Ja minä vastaan aina: »Elää, Jumalan kiitos!»… On paljon parempi niin! Minä sanon kaikille ihmisille, että olen niin onnellinen että vielä omistan äidin!
Thora pani kätensä ristiin, ja kyynelkarpalot vierivät hitaasti hänen poskiansa pitkin.
— Tiesin kyllä… kuinka te häntä surisitte!