— Hänen lapsuutensa on ollut niin surullinen — nyt vasta hän saa iloita elämästä!
— Kun vain se ilo ei olisi pian lopussa… Ihmiset saavat aina kaikki liian myöhään. Niin on minunkin käynyt, olen vasta aivan äskettäin saanut järkeä — ja samaten kävi myöskin esi-isämme Aadamin…
Siitä ei Thora ollut kuullut.
— Kun hän lepäsi kuolinvuoteellaan, lähetti hän poikansa Setin noutamaan suljetusta paratiisista hiukan öljyä viimeisen tuskan lievikkeeksi. Vahdissa oleva enkeli ei tahtonut päästää lähettiä sisään, mutta antoi hänelle oksan eräästä paratiisin puusta. Se piti hänen istuttaa Aadamin haudalle, ja kun puu kantaisi hedelmiä, olisi Aadam mahdollinen saamaan mitä oli pyytänyt.
— Mutta näen että olette lähtemäisillänne. Olette kärsimätön ja kaipaatte pikku lastanne. Hän seisoo tuolla alhaalla odottamassa. Toivon että pikku kaunokainen on minulle armollinen eikä ole suuttunut siitä että olen pidättänyt teitä!
— Tahdotteko että ottaisin hänet joskus mukaani tänne? Tulisimme niin mielellämme!
— Hyvä rouva, toivomuksillani on rajansa. 'Die Sterne, die begehrt man nicht, man freut sich ihrer Pracht!'
Thora hymyili vain vastaukseksi, taivutti päätänsä ja läksi.
Mutta kun hän tuli kartanoon johtavalle polulle, kohosi hehkuva puna hänen kasvoihinsa.
Tuon salajuonen — sillä sellainen oli hänellä todella ollut mielessä — että hän halusi Dyveken avulla löytää tien hänen luoksensa, — sen oli Samuel Stern oivaltanut ja oli vastannut kieltävästi.