Hän oli alkanut tehdä kävelyretkiä niittyjen poikki koskelle. Silloin kohtasi hän kaikkia muita, mutta ei koskaan häntä.
Noita pieniä satunnaisuuksia, jotka ennen aina olivat saattaneet heidät yhtymään, ei ilmestynyt enää. Nyt sattui vain sellaista, joka erotti heidän tiensä.
Tapahtui pari kertaa että Thora päätti varmasti hakea hänet käsiinsä, saadaksensa puhua hänen kanssaan kahden. Mutta aina sattui jokin pieni este. Lukiko Samuel Stern hänen silmistänsä hänen aikeensa, silloin kuin hänellä oli jotain sellaista mielessä, koska hän aina osasi niin hiljaa ja huomaamatta ryhtyä varokeinoihin?
Silloin luopui Thora noista yrityksistä. He tapasivat toisensa joka päivä — muiden seurassa.
Dyveke iloitsi aina, kun he saivat jutella hetken hänen kanssaan. Hän oli saanut päähänsä, että se oli hyödyllistä hänen pikku äidillensä. Silloin hänen täytyi pakostakin vilkastua, ja väliin hän voi käydä suorastaan leikilliseksi.
Dyveke nautti siitä, sillä se oli hyödyllistä pikku äidille. Hän ponnisteli alati, saadaksensa heidät yhteen.
Dyveke oli huolestunut, sillä pikku äiti oli jälleen alkanut nukkua niin vähän.
Eräänä aamuna hän syöksähti sisään tapansa mukaisesti.
— Tänä yönä sinä olet nukkunut ja uneksinut jotain kaunista! Silmissäsi on niin syvällinen loiste! Tiedätkö että aamu-unet toteutuvat?… Olet yhä vieläkin niin suloisen uninen, minä menen tieheni — — —
Hän oli poissa. Rouva Thammers paneutui jälleen pitkäkseen ja nukkui.