Hän oli valvonut koko yön. Hän oli istunut akkunansa ääressä.
Vihdoinkin oli hän nähnyt Samuel Sternin palaavan vähän ennen auringonnousua. Thora oli piiloutunut, sillä hän kulki aivan hänen akkunansa ohitse. Hän näki hänet kumminkin selvästi. Samuel Stern oli itkenyt.
Silloin vaipui Thora polvilleen.
Hän oli rukoillut että maan päältä löytyisi ihminen, joka voisi tehdä hänelle jotain hyvää.
Sitten oli hän tyyntynyt ja mennyt levolle.
* * * * *
Eräänä iltana tuli Dyveke hänen luoksensa sanomaan hyvää yötä.
Hän ei tullut tavalliseen tapaansa, vaan aivan hiljaisesti.
Rouva Thammers kääntyi häntä kohden. — Pikku lapseni, minne ovat siipesi joutuneet?
Silloin hän näki, että Dyveke oli kalpea ja vapisi.