Jokainen luuli, että jotain siitä oli aiottu juuri hänelle.
Mutta oli yksi, joka anasti itselleen kaikki.
Hänen siinä seistessänsä kävivät hänen silmänsä niin loistavan mustiksi.
Rouva Iversen sääli nuorta paronia. Mutta itse asiassa hän kantoi kauniisti kohtalonsa. Ja pianhan hän olisi unohtanut koko asian.
18.
Nuo muutamat päivät Kristianiassa kuluivat nopeasti suuren kiireen vallitessa. Rouva Thammersilla ei ollut aikaa ajatella että hän jälleen jäisi yksin.
Oli ilta. Hän oli palannut hotelliin saatettuaan Dyveken rautatieasemalle, missä rouva Crone oli äidin tavoin ottanut hänet huomaansa.
Thora tiesi myöskin voivansa olla aivan levollinen Dyvekeen nähden, mutta hänestä tuntui että nyt hän oli menettänyt hänet ainaiseksi.
Dyveke oli itkenyt, mutta riemuinnut vielä enemmän. Nythän hän pääsi maailmaa katselemaan.
Mutta hän oli ottanut pikku äidiltänsä lupauksen että tämä tulisi keväällä häntä noutamaan, ja rouva Crone oli sanonut että se oli ainoa keino saada hänet takaisin lyhyeksi ajaksi, sillä kenellekään muulle ei hän uskoisi häntä.