Hän meni linnanpuistoon ja istuutui penkille.
Ihmisiä kulki ohitse. Toiset pysähtyivät häntä katsomaan.
Miksikä ne tekivät niin?
Äkkiä tunsi hän katkerasti kuinka yksin hän oli — yksin koko maailmassa!
Tietysti hän hankkisi itselleen jotain työtä. — Sehän ei olisi vaikeata. Tehtäväähän oli maailmassa yllin kyllin. Hänen pitäisi matkustaa rouva Harderin luo. Tämä kyllä auttaisi häntä — — —
Hän katseli ympärilleen. Täällä oli hän leikkinyt lapsena. Aivan täällä lähellä oli hänen lapsuudenkotinsa, mutta hän ei tahtonut nähdä sitä. Oli niin tyhjää kaikkialla. Ne, jotka olivat pitäneet hänestä, olivat poissa.
Hän nousi ja kulki edelleen.
Tuolla penkillä oli hän kerran istunut Samuel Sternin kanssa… kun he vielä olivat onnellisia. Olikohan penkki vielä sama?
Hän teki kierroksen ettei hänen tarvitsisi kulkea sen ohi.
Ja tuossa käytävässä oli hän kulkenut sinä iltana… jolloin ei enää ollut onnellinen. Silloin kun palasi hänen luotansa… kun kaikki oli rikkoontuneena…