Ja varhain seuraavana aamuna oli hän matkustanut Bergeniin… kuinka kiihkeästi hän oli halunnut pois! Itse hän oli syypää kaikkeen, — oli itse luonut kohtalonsa!
Kaikki tuon illan ja nykyhetken väliset kokemukset paneutuivat raskaana taakkana häntä vaivaamaan.
Olo kävi niin raskaaksi ja tukalaksi. Nyt palaisi hän hotelliin. Huomispäivänä laatisi hän tavaransa kokoon. Tänne ei hän voinut jäädä kauemmaksi. Hän oli ollut täällä jo kaksi viikkoa. — — —
Kääntyessään nurkkauksessa heräsi hän ajatuksistaan kuullessaan rouva
Iversenin äänen. Tämä oli juuri kohdannut ruustinnan.
— No, mutta kuinka hauskaa! Niin, nyt me olemme jo poissa kaikki tyyni. Marit Hennerudhan vielä viipyy Metsolassa jonkun aikaa karjan takia, kuten tiedätte. Ja sitten on myöskin tukkukauppias Stern vielä siellä, hänhän taitaa olla niin innokas metsästäjä. Sääli noita kilttejä eläimiä! Ja sitten on siellä muuan englantilainen perhe, lady Hammond lordeinensa, lapsineen ja palvelijoineen. Ne kalastavat kaikki kuin maksusta, ei, paljoa uhemmin vielä — — —
Rouva Thammers veti harson kasvoilleen ja kiiruhti ohitse.
Hänen palatessaan hotelliin oli jo myöhäistä.
Hän meni huoneeseensa. Siellä oli niin sietämättömän yksinäistä, — hän halusi päästä nopeasti levolle. Häntä ei haluttanut ajatella minne hän matkustaisi. Ehtihän hän päättää sen huomenna. —
Jälleen tuntui muuan ääni arvelevan, että hänen piti palata Bergeniin. Siellähän hänen kotinsa oli. Tietenkin hän siellä keksisi itselleen jotain tehtävää.
Hän ei ollut kuulevinansa — johan hän oli sanonut ettei tahtonut vielä sitä ajatella. Hän oli nääntymäisillään väsymyksestä. Se oli oivallista, silloinhan hän saisi heti unta — — —