Hän tuli-ajatelleeksi Samuel Sternin äitiä…se tapahtui nykyisin varsin usein. Vaikka Thora ei ollut häntä koskaan nähnyt, oli hän aina ollut ikäänkuin mukana hänen elämänsä taustana.
Kuinka hän nyt toivoikaan että olisi saanut nähdä hänet… että olisi mennyt hänen luoksensa sen sijaan että pakeni — kuinka toisin kaikki silloin olisi voinut olla — — —
Hän yritti nukkua, mutta ajatukset temmelsivät yhä. Hän haki Samuel
Sternin äitiä, voimatta löytää häntä.
Mutta kun Thora todella vaipui uneen, tuli hän hänen luoksensa. Hänen kasvonsa olivat ystävälliset ja ääni lempeä. Hän sanoi ainoastaan nämä sanat: »Minä sinut lähetän!»
Herätessään seuraavana aamuna tiesi Thora minne matkustaisi. Outo rauhan tunne täytti hänen mielensä. Hän pukeutui aivan hitaasti. Hänestä tuntui että hänen piti tehdä kaikki hyvin hitaasti, voidaksensa paremmin koota ajatuksensa.
Hän aikoi viipyä vielä päivän Kristianiassa. Eihän ollut mitään kiirettä. Hänen päätöksensä puhua Samuel Sternin kanssa vakiintuisi vain päivä päivältä.
Hän meni jälleen kävelylle puistoon.
Hän kulki kaikkia noita entisiä teitä. Tänään voi hän tehdä sen.
Taivas oli pilvessä, mutta aurinko pilkisti väliin esiin.
Mikä siunaus, että tuli jälleen vähän päivänpaistetta! Hän alkoi tavotella säteitä, saadaksensa ne paistamaan itseensä.