Hänen akkunansa edessä kasvoi vanha saarni, josta lehdet jo olivat alkaneet varista. Oksien lomitse voi hän nähdä Samuel Sternin pienen punaisen huvilan.
Thurin mentyä meni hän akkunan luo ja aukaisi sen.
Hän näki hänen istuvan aamiaisella kuistissa.
Sitten hän tuli ulos poltellen ja kirja mukanansa ja kävi istumaan rouva Thamarin penkille.
Tunnin kuluttua meni Thora sinne.
Hän ei hämmästynyt Thoran tulosta. Siis tiesi hän jo edeltäkäsin että hän oli palannut.
— Aivan oikein tehty, sanoi hän hymyillen, — syksy on parasta kaikesta!
Thora katsoi avoimesti häntä silmiin.
— Samuel Stern, en voi mitään siihen että palaan tänne. En voinut tehdä toisin! Ja minä tulen teidän luoksenne… Minä tiedän että te ette ole onnellinen! Nyt ei teidän enää tarvitse käyskennellä täällä yksin, saatte jonkun, jonka kanssa voitte puhella… Nyt en enää suostu väistymään! Minulla on oikeus olla täällä, — äitinne on antanut minulle luvan siihen!
Samuel Stern näytti hämmästyvän tuosta uudesta puheensävystä. Sitten rupesi hän nauramaan.