— Sanotte etten ole onnellinen. Minua ilahduttaa, jos olette oikeassa.
En tahdokaan että olisi toisin.
— Kun teidän vain ei tulisi ikävä täällä! Englantilaiset kalastavat kuin autuutensa kaupalla — — kun sataa, on teille tarjona huvi nähdä myladyn vaeltelevan suuret guttaperkahousut yllään.
— Ja toiste voitte saada harvinaisen huvin nähdä minut itseni, takaapäin tai sivulta, kun käyskentelen täällä vapaudessani.
Hän katsahti Thoraan. Hänen katseensa oli synkkä.
— Minusta olisi parempi, jos te menisitte pois. Minä en tahdo että joku katsoo minuun, kun olen sellaisella tuulella kuin tänään.
Thora hymyili surunvoittoisesti.
— Teidän ei pitäisi aivan kartella puhua minun kanssani. En ole enää sama kuin ennen… Kuljin niin kauan suruani kannellen, kunnes se johti minut sinne, missä jokainen ihminen löytää jotain hänelle varattua, jotain uutta, jonka voi omistaa itsellensä… Nyt olen oppinut ymmärtämään teitä paremmin.
— Ehkä voitte sitten selittää minulle, miksi ei voi nauttia mistään hyvästä ennenkuin sen on kadottanut eikä voi siitä enää nauttia… Kun sen omistaa, ei siitä nauti, siksi että omistaa sen. Oikeastaan ei omista mitään ennenkuin sen on menettänyt. Ja jos sen saa jälleen, kadottaa sen taas… Eikö se ole surullisen hullunkurista, mitä? Eiköhän siinä juuri toteudu tuo kirous, joka aikoinaan kohtasi ihmiskuntaa, — tuossa, ettei koskaan todella omista sitä, minkä omistaa!
Thora yritti vastata jotain, mutta ei voinut. He istuivat molemmat vaieten.
Äkkiä kääntyi Samuel Stern jälleen hänen puoleensa.