— Eipä suinkaan! Olisi parempi että menisitte kotiin lepäämään. Olette väsyksissänne!
— Äiti sanoi aina: »Ei saa väsyä!» Hän ei väsynyt koskaan. Sillä hän vei meidät harhaan, meidät ajattelemattomat ja heikot olennot — siinä määrin, että me luulimme hänen olevan jotain hyvää, joka ei koskaan loppuisi. Niin, hän petti minut siinä määrin, että minä sydämeni sanomattomassa yksinkertaisuudessa luulin, että hän oli kuolematon… Kuuluu uskomattomalta, mutta kun muut vanhat ihmiset kuolivat, niin minusta se oli paikallaan — mutta äitiin ei kuoleman ollut kajoominen, se ei saanut lähestyä häntä.— — —
* * * * *
— Muistatteko vielä — ei, ettehän te nähnyt häntä koskaan!… Hän kuunteli mielellään sotilassoittoa ulkona vapaan, sinisen taivaan alla. Se näytti päästävän sidottuja voimia hänessä valloilleen, hänen silmiinsä tuli loistetta. Hänen mielessänsä asui kaiho ylös avaruuteen, mutta hän oli kahlehdittu. Niin laski hän siipensä kokoon. Hänellä oli paljon voimaa ja tuollaista hiljaista, järkkymätöntä rohkeutta, jota ei mikään murra. Hän taipui kuormiensa alle ja kantoi ne. Hän oli voittamaton — kaikki hän kantoi ja vei voittoon. Siksi olikin Napoleon hänen sankarinsa. — — —
* * * * *
— Kun tulin suuremmaksi ja sain hieman ymmärrystä, aloin tuntea nöyrää kunnioitusta katsoessani hänen kasvoihinsa. Kaikki mitä tiesin kärsimyksistä, jokapäiväisestä surusta ja huolesta, kävi kuin mitättömäksi noiden rohkeiden, tyynten silmien katseesta, noiden siunattujen sinisilmien katseesta, jotka tiesivät niin paljon. —
— Hänen kaunis, soinnukas äänensä merkitsi niin paljon meille lapsille. Se toi mieleemme sellaisen turvallisuuden tunteen. Ja kun hän lauloi tai luki meille, oli se meille juhlahetki.
— Hänen äänensä ei käynyt koskaan vanhaksi kuten muiden ihmisten. Se säilytti aina lempeän, kirkkaan sointinsa. — — —
— On väärin, etten voi suoda hänelle lepoa. Kuolemahan on kuninkaallinen palkka. Se on elämän kruunu. Pitäisihän minun suoda se hänelle.
Thora Thammers katsoi häntä liikutettuna rukoilevin katsein. — Niin, niin kyllä! kuiskasi hän.