Nyt oli kai Samuel Stern täydelleen antanut hänelle anteeksi. Hän turvautui lohdullisena tuohon ajatukseen. Lady Hammondkin muiden muassa oli huomannut että lordi Stern, kuten hän häntä nimitti, oli käynyt suopeammaksi muille eikä ollut enää niin ärtyisä kuin ennen.
Eräänä päivänä saattoi hän lady Hammondin ihastuksiin, lupaamalla lähteä mukaan kalastusretkelle. Lady Hammond arveli että tuosta hauskasta muutoksesta sai kiittää shakkipeliä, sillä hän oli jo aikoja huomannut sen vaikuttavan jalostavasti. Mutta omaa lordiansa ei hänen ollut koskaan onnistunut saada sitä koettamaan.
Tuo kalastusretki kävi pitemmäksi kuin oli ajateltu — ja vielä romantillisemmaksi kuin Ldy Hammond oli kuvitellut.
He olivat eksyneet metsässä ja heidän oli täytynyt viettää kaksi yötä tunturipaimenten risumajasissa.
Lady Hammond oli haltioissaan. Lordi merkitsi muistiinpanoja kirjaansa varten — Samuel Stern väsyi koko seikkailuun ja halusi kotiin.
Sinä iltana, jolloin he vihdoinkin saapuivat Metsolaan, märkinä, saaliilla kuormitettuina, olivat he olleet poissa melkein viikkokauden.
Lordi Stern oli huonolla tuulella, väitti lady Hammond.
Mutta sitä ei Marit Hennerud voinut huomata. Hän piti hänestä niin hellää huolta, kuin olisi ollut hänen äitinsä, ja juhlallisemmin ei liesi ollut loimunnut vielä koskaan.
Vihdoin tuli rouva Thammerskin seurusteluhuoneeseen ja lausui heidät tervetulleiksi. Hän oli kuullut että he olivat palanneet, mutta hänen oli ensin pitänyt lopettaa jokin työ.
Syötiin oivallista kalaa, lepäiltiin ja lämmiteltiin sekä pidettiin hauskaa, sillä lady Hammond kertoeli ihmeellisellä norjalais-englantilaisella sekamelskallaan kaikista retken seikkailuista.