Tulija oli nainen, pieni kasvultaan, — mutta kun hän jälleen katsahti häneen, vaikutti hän kookkaalta: hänessä oli jotain ihmeellisen ylevää, kuin ei hän olisi kuulunut maapallon asujamiin, vaan olisi tullut jostakin kaukaa — — —
Ja nuo silmät katsoivat niin sanomattoman lempeästi hänen silmiinsä. Ne ymmärsivät häntä.
Thora Thammers nousi ja tarttui hänelle ojennettuun käteen. Sen lujassa, pehmoisessa puristuksessa oli jotain miellyttävän rauhoittavaa, ja tuo ääni tuntui kuin kohottavan hänessä pystyyn sen, mikä oli luuhistunut kokoon.
Hän seurasi muukalaista polkua alas, tunteen vallassa että olisi tahtonut seurata häntä maailman ääreen ja vielä kauemmaksi — kaukaiseen taivasten maahan — — —
Talon sisään käytävällä he pysähtyivät ja lausuivat hellästi hyvää yötä.
Thora Thammers piti seuralaistansa kädestä, toivoen että hän vielä lausuisi sanasen.
Seurusteluhuoneesta tuli hohde takkavalkeasta. Muukalainen seisoi kuin sädekehän ympäröimänä.
Thora Thammers näki miellyttävän olennon, jonka puku oli peräti yksinkertainen, kasvot kalpeat, laihat, ilmeikkäät.
Hän jäi hetkiseksi seisomaan, voimatta päästää muukalaisen kättä.
Hän katsoi häntä silmiin. Tuntematon maailma kohtasi häntä tuossa katseessa.