Hän olisi halunnut huutaa: Älä jätä minua! Ota minut mukaasi!
Hän tunsi olevansa kuin avuton lapsi. Kyyneleet pyrkivät esiin, mutta hän hillitsi itseään tahdonponnistuksella, taivutti nöyrästi päätänsä ja kuiskasi: — Kiitos!
Portaissa kohtasi häntä sisäkkö Barbro, joka aivan pelästyi nähdessään rouvan olleen niin myöhään ulkona.
Hän sai Barbron kertoelemaan vieraasta naisesta. Häntä kutsuttiin rouva Harderiksi. Hän asui tuolla alhaalla yksin palvelijattarensa kanssa pienessä talossa sanatorion lähellä. Nummen tupasessa asui sairas mies. Hänen luoksensa oli tullut joitakin maallikkosaarnaajia, jotka olivat suorastaan pelästyttäneet hänet järjiltään, eikä kukaan ollut tainnut heille mitään. Silloin oli rouva Harder mennyt sinne, ja senjälkeen eivät he olleet uskaltaneet näyttäytyä, sillä hän kävi siellä joka päivä. Mies oli saanut järkensä takaisin. Tohtori arveli että näytti siltä kuin hän paranisi täydellisesti.
Kun Thora Thammers myöhään yöllä vaipui uneen, näki hän lempeän, kirkassilmäisen olennon tulevan luoksensa, ja rauha täytti huoneen.
4.
Muutamana päivänä, vähän myöhemmin, vallitsi seurusteluhuoneessa päivällisen jälkeen vilkas elämä. Kaikki parantolan vieraat jäivät sinne, sillä satoi. Useimmat tunsivat halua jutella jonkun kanssa.
Oven viereisessä nurkassa istui muutamia nuoria naisia, puhellen kilvan.
He olivat istuutuneet sinne, sillä he eivät halunneet istua liian lähellä rouva Thamar Gyllenskjoldia. He eivät pitäneet tuikeasta katseesta, jonka hän väliin kiinnitti heihin.
Useimmat heistä olivat jyrkässä omintakeisuudessaan kehitelleet itselleen erinäisen kielen omine puhetapoineen. He eivät kernaasti tyytyneet noihin kuluneisiin sanontatapoihin, joita edellisen sukupolven vanha, ikävä sivistyneistö käytti.