— Se on oikein, — te näytätte paljoa terveemmältä! — — — Ja sittenhän teillä on täällä niin paljon tehtävää.
— Tarkoitatte että luen Sjurin kanssa… Niin, onhan siinäkin syytä viipyä täällä, luulen että hänellä on siitä hyötyä.
— Ja sittenhän hän käy hienona kuin sulhaspuvussa joka päivä… Meidän on kiittäminen teitä paljosta, sekä Sjurin että minun… Mutta minä olen mustasukkainen Sjurille… Paidat ja sukat saa hän pitää kernaasti minun puolestani, mutta miksi te ette ole lukenut minunkin kanssani?
— Te olette tänään hyvällä tuulella.
— Oikeastaan on asianlaita aivan päinvastoin! Minun täytyy lähteä pois tänä iltana — jo ennen illallista. Olen jo lausunut kiitokset ja hyvästit tuolla alhaalla — ja jättänyt tervehdyksen teille!… Mutta olipa onni, että tapasin teidät täällä!
Thora hymyili hiukan väkinäisesti. — Sehän oli merkityksetön sattuma, kun te kerran olitte jättänyt tervehdyksen!
— Kuten tahdotte! Mutta minulle se oli onnellinen sattuma… Saan kiittää teitä kaikesta, mitä te olette ollut Sjurille ja minulle!
— Minusta te olette niin leikkisällä päällä, sanoi Thora lyhyesti.
— Niin, tavallisesti on ollut toisin… Mutta vakavasti puhuen, oli hauskaa että vielä tapasimme toisemme — eikö niin?
Thora ei vastannut mitään. Häntä loukkasi että hyvästijättö oli ollut vain sattuman varassa. Sitä ei hän katsonut ansainneensa.