Hän palasi, kumartui Thoraa kohden ja katsoi hänen hermostuneesti vavahteleviin kasvoihinsa.
— Enkö minä voisi päästä Suden paikalle? Sehän ei ole täällä!
Ja hän anasti Suden paikan, laskien päänsä Thoran polvelle.
Saiko hän tehdä niin? Hän kysyi vielä kerran nöyrästi ja kaihoisasti.
Thora ei voinut vastata. Hänen mieltänsä vavahdutti hiljainen riemuntunne, joka purkaantui kyyneliin.
Samuel Stern ei puhunut enää mitään.
Silloin kumartui Thora häntä kohden. Hän halusi nähdä hänen kasvonsa.
Samuel Stern itki.
Thora laski poskensa hänen kutreillensa sulkien silmänsä. Hiljainen onnen, autuaallisuuden hohde kirkasti koko hänen olentonsa…
Oliko tämä totta? Vai uneksiko hän jälleen? —