Mutta äkkiä tunsi Thora mielensä masentuvan. Hän irroittihe Samuel
Sternin syleilystä.
— Mutta kaikki johtui siis ainoastaan pelkästä sattumasta?
— Mitä sinä tarkoitat? Älä puhu halveksivasti niinsanotuista sattumista. Ne ne juuri muovailevat meidän kohtalomme! — — Ethän toki aikone jälleen lähteä tiehesi?
Hän pusersi Thoran kiihkeästi povellensa ja painoi päänsä hänen olallensa.
— Et voi uskoa kuinka köyhän, palelevan miehen on ihanaa saada tulla sisään!
Mutta Thora ei voinut vapautua ajatuksistansa.
— Mutta muutoin sinä olisit matkustanut pois!… Olisit lähtenyt minun luotani?
Samuel Stern katsoi häneen lempeän nuhtelevasti.
— Enhän tiennyt muutakaan neuvoa, rakkaani! Muista, että olit itse saattanut asiat sille kannalle! Laupiaana enkelinä esiintymisesi oli aivan eri asia. — Mutta kenties olisin sittenkin palannut katsomaan, olitko sinä vielä täällä.
— Mutta minua pahoittaa tosiaankin, ettet sinä saanut nuorta, hilpeätä ja raikasta pikku vaimoa…