— Se kuuluu jumalalliseen maailmansuunnitelmaan. Minun mielestäni on maailma laadittu hyvin järkevästi, kun se lopuksi vie hengen meiltä kaikilta. Siitä tulee olla kiitollinen — — —
— Millainen te oikein olettekaan? Olen vakuutettu että te ette usko mihinkään — — —.
— Uskon kyllä, kaikenmoiseen, — mitä vain voi ajatella, kuuhun ja aurinkoon ja vuorenhaltioihin… Ja se tuottaa minulle tyydytystä.
Thamar rouva pudisti päätänsä ja nauroi. — Noista tuommoisista me emme enää välitä!… Sanokaa mieluummin, mitä ajattelette noista oppineista herroista… Onko teilläkin osakkeita Marsiin vievässä sähköjohdossa, — vai oliko se Venukseen? Joku astronomihan on tainnu huomata sieltä annettavan merkkejä? Mitä ihmettä ne mahtanevat tahtoa meiltä? — — Tuolla tulee rakastettava uusi naapurini Betzy Schaum, sanomalehdentoimittaja ja kirjailijatar. Sekä häntä että meitä muita naisia pitäisi teidän onnitella äänioikeuden saannin johdosta. Sitä te ette vielä ole tehnyt!
Betzy Schaum kieltäytyi innokkaasti ja varmasti kuulumasta niihin, jotka lisäävät kirjailijatarten lukumäärää.
Olikin väärin syyttää häntä siitä. Jos hänellä heihin nähden oli jokin ansio, niin oli se siinä, että hän toimitteli heitä hengiltä, — mutta se oli salaisuus muille, paitsi niille sanomalehdille, jotka olivat hänet palkanneet teloittajaksi, sillä hänen verenhimoansa ei ilmaissut tuo ainoa kiltti kirjain, jotapaitsi hänen äänensä ja koko olentonsa vaikutti hurskaan viattomalta.
Mutta kenelläkään ei ollut aikaa kuunnella hänen lempeitä vakuutuksiansa.
Toiset naisista olivat nimittäin joutuneet Omar Pashan kanssa keskusteluun äänioikeudesta.
Lehtori tulistui.
Hän oli kuullut, että Ruotsissa oli johduttu sellaiseen kohtuuttomaan liioitteluun, että naisella voi olla jopa satakin ääntä, ja hän todisti tuota pikaa tämän seikan johtuvan ajan henkisistä heikkouksista.