Thamar rouva ei kuunnellut häntä, vaan hänen täytyi kääntyä rovasti
Hembin puoleen.
Omar Pasha pysyi tyynenä. Hän istui katsellen toisia ja nauroi tuolla tummalla, kimmeltävällä viirulla, joka väliin korvasi hänen silmänsä.
— Mitä tekevät naiset oikeastaan suuremmalla äänioikeudella? Ettehän te ole koskaan osanneet käyttää sitä, joka teillä on! — Ja mitä te teette lakiasäätävissä kokouksissa, kun ette osaa vielä korjata niitäkään lakeja, jotka itse olette kirjoittaneet? —
Thamar rouva nojautui mukavasti taapäin ja kietoi pampasnahan paremmin jalkojensa ympärille.
Tällaisesta hän juuri piti, kun sai täten rauhassa kuunnella toisten puhetta. Häntä huvitti nähdessään että toiset naisista näyttivät ärtyneiltä. Prinsessa Leila lepäsi hänen polvillansa ja katsoi ympärilleen viattomin, ihmettelevin katsein, kuin aavistaen myrskyä.
Vähintään kymmenen naista esiintyi näet vaatien Omar Pashalta selitystä.
Tämä nauroi pidellen korviansa.
— Mitäkö lakeja tarkoitan? Tietysti yhteiskunnallisia, — sanokaamme niitä tavoiksi, seuraelämän säännöiksi tai miksi tahdotte. Itse asiassahan ne ovat naisten kirjoittamia, ja naisten vallassa olisi parantaa ne ja samalla koko yhteiskunta, — mutta sitä eivät he koskaan ole tehneet. — —? Niin kauan kuin heidän tunteelliset pikku sydämensä ja innokkaat ruusunpunaiset sormensa eivät ole keksineet että tuossa kaikessa olisi hiukan korjaamisen varaa, niin kauan on meille suotava anteeksi ettemme teitä kaipaa, sillä ennenkuin se on tapahtunut, ette te voi antaa meille mitä me kaipaamme.
Naiset olivat tottuneet Omar Pashan inhottaviin typeryyksiin, — mutta tuo kuulosti tosiaankin siltä kuin hän olisi tarkoittanut jotakin sillä mitä sanoi. Siihenhän oli mahdoton tyytyä.
Todellinen tukkukauppiatar Iversen tuli esiin tavattomalla vauhdilla ja silkinkahinalla, joka epäilemättä muistutti kalkkarokäärmettä.